I'll Be There

True friendship never dies....

 

Halusin vaan kiittää kaikkia mun ystäviä, siitä, että ootte mun elämässä. :) ♥

 

ei mulla taaskaan muuta. (;

 

love: tessamirella 

SMILE SMILE

smile smile 
want to believe, want to feel it forever
smile smile 
being able to understand happy mornings and sad nights
I won't forget to smile~

 

KEVÄT

Oi kuinka mä rakastankaan tätä tunnetta. ♥ Aurinko paistaa ja on lämmintä. Lunta enää vaa harvoissa paikoissa ja perhosetkin on heränny jo. Ensimmäiset sinivuokotkin spotattu jo. Rakastan kevättä. Luonto herää eloon uudestaan. En tajua miten voi olla niin kaunista kylmän ja karun talven jälkeen. Rakastan sitä, kun aamulla kouluun lähtiessä aurinko paistaa eikä tartte enää pitää talvitakkeja. JA SAI TENNARITKIN KAIVETTUA JO TALVIKÄTKÖISTÄ. Mä en vaan tajua miten tää vuodenaika saa mut tälläseen tilaan. Tekis mieli vaan hyppiä ilosta ja huutaa että "rakastan elämää." Tosin, mikä mua estää? (;

Ei mulla muuta tänään. (;

♥: tessamirella

Someday, someday, know you're coming back down..

I just can't escape
It's like you're here with me now
But the words you say
They always seem to fade out
Since you been away
I'm just a face in the crowd
Someday, someday
I know you're coming back

Pitkästä aikaa taas kirjottelen, rakkaan ystäväni pyynnöstä, joka kuollakseen haluaa tätä lukea. ;) 

Oli taas melko vaikee keksiä aihetta blogille, kun yleensä kirjottelen sillon ku tulee inspiraatio, mut sit aloin kuunteleen Hollywood Undeadin uutta albumia, ja siel on biisi nimeltä Coming Back Down, jota tässä jo pari päivää raiskaillu niin ajattelin että vois siitä jotain inspistä saada.

Vaikka tää biisi kertoo rakkaan menettämisestä, niin mä en jaksa kirjottaa angstisesta aiheesta, vaan muutan tän aiheen rakkaudeks. Tiedän, AINA SAMA AIHE. No ei nyt onneks sentään.

Rakkaus on suuri sana, se käsittää monta merkitystä. Rakastaa voi monella tavalla. Rakastan musiikkia, rakastan ystäviäni, rakastan perhettäni, rakastan keväistä säätä.... Se on helppo sanoo näin, mutta sitten kun tulee SE tietty ihminen, miks ihmeessä kolmen sanan sanominen on niin vaikeeta? Minä rakastan sinua. Ei se vaikeeta ollut. Mutta koitapa sanoo se jollekin niin, että katsot sitä silmiin. Entä mitä siitä seuraa? Ei tiedä.

Mulle ainakin on vaikeeta sanoo ihmiselle josta pidän, että "pidän susta tosi paljon." Mikä on pahinta mitä siitä voi seurata? Se, että ihastus sanoo "En oo kiinnostunut, sori." Ja elämä jatkuu. Ei, se ei oo se paha juttu, vaan se, että jos kuuliskin "Mäkin susta, tosi paljon." tms.. Se on se asia, joka mua pelottaa, ei se torjutuksi tuleminen, vaan se, että tää toinen osapuoli pitää susta myös. Miksi? Se on muuten helvetin hyvä kysymys. Siks, että jos ne tunteet syvenee ihastuksesta rakkaudeks. Ei siinäkään vielä mitään, sehän on vaan kivaa. Mutta entä sitten, jos toinen osapuoli ei enää rakasta takaisin? Entä jos ite lakkaat rakastamasta? Tai rakastut toiseen? Se, että joudut satuttamaan toista. Se on pahempi asia kun se, että sua sattuu itse...

Tosiaan, olen ihastunut. Kaverit hokee että "mikset vaan pyydä sitä kahville?" Mä niin haluaisin, mutta en vaan uskalla, jos se vaikka sattuiskin. Niin on käynyt ennenkin.

Rakkaus ja Viha kulkee myös käsi kädessä. Miten voi rakastaa ihmistä jota ennen vihasi? Tai miten voi vihata ihmistä jota ennen rakasti? Raja rakkauden ja vihan välillä on hiuksenhieno.

Sellasia sanoja rakkaudesta tänään.

Amor vincit omnia - Rakkaus voittaa kaiken

♥: tessamirella

Wonders of L.I.F.E

Alotin TAAS jälleen kerran uuden blogin, tällä kertaa suomeks. Tätä toivottavasti jaksan kirjotellakin ainakin kerran viikossa. Vaikka tuskin tätä kukaan jaksaa lukee.

Pari päivää oon stressanut ihan älyttömästi mun tulevaisuudesta. Ennen mulla oli selkee visio, että haluan olla kokki, kansainvälisesti tunnettu sellanen, mut mua on painostettu tosi paljon hakeen johonkin valokuvausalalle. Mä toki rakastan valokuvaamista ja oon ihan hyväkin siinä, mutta en mä tiedä. Samalla oon miettiny tosi paljon sisustusalaa ja vähän jopa oon lukioo miettiny. Mä en vaan yhtään tiedä mitä tekisin, ja kohta sekin pitää jo tietää. Haluisin myös kirjottaa, olla kirjailija tai journalisti. Mut mä en tiedä yhtään. Jokainen painostaa eri alalle mua, ja mä haluisin toki miellyttää kaikkia, mut se ei aina vaan mee niin. Ja kun en ite tiedä mitä haluan. Tai tiedän, mut niitä on niin paljon, että en voi yksinkertasesti sanoo mikä niistä vie voiton. Ehkä se ravintola-ala kuitenkin, mut en haluis tuottaa pettymystä mun vanhemmilleni, kun en opiskelekaan valokuvausta. Miks 15-vuotiaan pitää jo tietää mitä se elämällään tekee? STRESSAAKO MUUTKIN VAI OONKO AINOA?! Aaa en yhtään tiedä mitä mun pitäis tehdä.

Joulu lähestyy, stressi kasvaa. Joululahjat, joulusiivous, perheen kanssa ajan viettäminen. Kylmä, lumi... Tuntuu, että oon yksin tän vihani kanssa. Kukaan ei oikeestaan ymmärrä, että mä tosissani vihaan joulua. Okei, onhan lahjat jees, mut jos ei oo joulumieltä, niin ei ne lahjatkaan loppujenlopuks muuta asiaa mitenkään.
"Miten meni joulu?" Aina sama kysymys, aina sama vastaus. "En jaksa puhua siitä." Todellisuudessa en HALUA puhua siitä. Mä en tiedä mitään niin ahdistavaa kun perheen kanssa oleminen. Se kaikki saa mut kiehuun. Aina sama rutiini, joulusta toiseen samaa. Aina samat ruuat, aina samat naamat, aina samat kuviot. Onhan se ihan mukavaa, jos perhe ei aja itsemurhan partaalle.

Kaipaan kesää. Ei, en viimekesää. Kesää 2007. Sillon oli kaikki niinkun pitikin.

Se tästä angstista, seuraavalla kerralla toivottavasti jotain vähän ilosempaa ;)


// Tessa a.k.a teresiainwonderlanD

PS. Kommentoikaa tota yhteishakujuttua. Mihin oot ajatellut ite hakee? Tai mihin oot hakenut, ja ootko katunut? Yms. Kiitti :3