There is only one thing that makes a dream impossible to achieve: the fear of failure.
Unia on mahdoton saada tosiksi pelon takia. Pelkäät epäonnistuvasi. Näinhän se menee, ainakin mun kohdallani. Se tunne, kun heräät unesta, ja mietit, että "miksi?" Varsinkin kun näkee unta ihmisestä, johon tajusit olevasi rakastunut. Miksi mun piti herätä..? Olisin mielummin jäänyt siihen uneen ikuisiksi ajoiksi. "Mä taidan rakastaa sua ihan helvetisti." Miksei sitä voi sanoo oikeesti? Miks sen piti tulla esille unessa?
Vaikka vaikeuksia on ollut, silti mä olen kokoajan ajatellut sitä. Kaikesta huolimatta, aina, kun nään kyseisen henkilön, mun kädet alkaa hikoomaan, aina kun se hymyilee mulle, perhosia vatsassa, jo pelkkä sen katse saa mun jalat tärisemään. Se, kun se puhuu mulle, tuntuu että pyörryn. Vielä puolen vuoden jälkeenkin. Miksi se on niin vaikeeta mulle ilmasta tunteeni tätä ihmistä kohtaan? Rakastan tätä tunnetta, mutta samalla vihaan. On niin vaikeeta tietää, mitä toinen ihminen ajattelee, ellei kysy, mutta entä jos pelkää torjutuksi tulemista? Taas. En halua tulla toista kertaa torjutuksi saman ihmisen toimesta. Tosin, mitä mulla on menetettävää? Torjutuksi tuleminenkin johtui toisesta ihmisestä, jota nykyään vihataan. Kaikki huomas aikasemminkin, että meillä oli jotain. Mä haluan ne ajat takasin. "Mä taidan rakastaa sua ihan helvetisti." Ne sanat kun saisin suustani ulos, niin olisin onnellinen. Ne vaan ei tule.
Kaikki ne hetket jotka ollaan vietetty yhdessä, on ollut hetkiä, joita haluan vaalia. Mulla on edelleen jäljellä ravintolakuitti siitä, kun oltiin yhdessä syömässä. Mulla on junaliput ja metroliput tallessa kun oltiin yhdessä Helsingissä Sonispheressä. Mulla on edelleen kuvia jäljellä. Mä en oo hetkekskään lakannut rakastamasta.
SORI etten oo kirjotellu pitkään aikaan, mut nyt tuli semmonen olo, että pakko vuodattaa.
♥: Tessa-Mirella
