School's out forever... NOT.

Aina mä lupaan kirjottaa useemmin. Ei sitä kuitenkaan koskaan tapahdu. Sori tästä. Lupaan käsi sydämellä yrittää jaksaa/muistaa kirjoittaa useammin. Tosin, eipä kukaan mun kirjotuksia ole kaipaillut. KAIVATKAA MUA?!?!!? Joo, no jos mä ihan omaksi ilokseni edes kirjottelisin.

Tessa on taas uudistunut ! Kävin parturissa. Tosin on tästä jo aikaakin. Mutta silti. Rakastan hiuksiani. Ihan pakko sanoa. Koskaan aikasemmin en ole tykännyt hiuksistani näin paljoa. Ehkä tästä lähtis itsetunto nousuun ;)

Tiedän, nolo teinipeili ja paska kuva ja muuta sellasta. >:C MUT KATTOKAA NOITA HIUKSIA!!!!111!

Pakkohan tästäkin nyt on kirjottaa. Koulu alkoi. Jee. Eka viikko takana ja oon nyt jo itsemurhan partaalla, kun en tiedä, että miten yksinkertasesti jaksan amislukion ja siihen päälle työt ja iltalukion ranskantunnit ja kaverit ja... Loputon lista. On toki ihanaa nähdä koulukavereita piiiiiiiiiitkästä aikaa, varsinkaan kun kesällä ei ole yhteyttä pitänyt. Naurattaa oikein miettiä, että mulla on ollut ikävä mun ja ryhmänohjaajani sanaharkkoja. Eipä siinä, vielä kolme vuotta tätä. On ihan kivaa. Josko nyt kakkosluokalla sais vähän enemmän vapauksia keittiönkin puolella. 

Mulla on maailman ihannimmat ja parhaat ystävät. Ja kyllä, jaksan AINA jauhaa tästä, mutta kun se on ihan totta. Ja älkää tappako mua tän kuvan takia, pliis. Ootte vaan niin lutusia kaikki♥ En oikeesti jaksais ilman teitä kaikkia höpönassuja.

MUA VITUTTAA NIIN HELVETISTI. Nickelback Suomessa 16.9. Ja mulla ei ole lippuja. Eikä rahaa ostaa niitä huutonetistä. (Lahjoituksia otetaan vastaan.) Oon kuitenkin Nickelbackia ihan nappulasta kuunnellut. Ja nyt en pääse katsomaan sitä. Ottaa kyllä päähän ihan helvetisti.>:C Aina ei mene nallekarkit tasan. Pakko sanoa.

En mä taaskaan tiedä mistä kirjottaisin. Sitkun tulee kirjotettavaa kirjotan taas uudestaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,

RAKAS YSTÄVÄNNE TESSA

Arvokas löytyy vain hukkaamalla sen

"Tiedän pystyväni elämään ilman häntä, mutta haluaisin nähdä hänet uudestaan - voidakseni sanoa hänelle sen mitä en sanonut silloin kun olimme yhdessä: rakastan sinua enemmän kuin itseäni. Jos pääsisin sanomaan sen, voisin sen jälkeen jatkaa rauhassa eteenpäin - koska rakkauteni olisi vapahtanut minut."

Enpä oo aikoihin taas kirjotellu. Tulipa vaan inspiraatio kirjottaa kun luin Paulo Coelhon Zahiria. Vois sen päivän huonomminkin viettää kun lukien hyvää kirjaa, juoden Daimcappucinoo ja syöden keksejä. Ainakin mun mielestäni.

Ajattelin ylistää Paulo Coelhoa. Helvetti tää äijä osaa kirjottaa ! Oon lukenut tähän mennessä vasta kaks kokonaista kirjaa Coelholta ja kolmas menossa hyvää vauhtia. Nää kirjat on oikeesti jotain ihan mahtavaa. Ihan kun joutuis johonkin transsiin tms näitä lukiessani. Ja Coelho saa kirjoillaan pohtimaan asioita; omaa suhdetta elämään, Jumalaan ja uskoon, rakkauteen ja moneen muuhun ainakin mulle tärkeeseen asiaan. Pätkä tän kirjotuksen alussa on kirjasta Zahir. Jotenkin mua kosketti toi tietty pätkä niin paljon,että pakko jakaa se johonkin.

Erityisesti Zahir on saanut mut miettimään rakkautta. Se on ehkä ihan hyvä asia koska tämänhetkinen parisuhteeni ei oo ihan terveellä pohjalla. Mitä pidemmälle luen kirjaa, sitä enemmän arvostan suhdettani. (Jaro, jos luet tän, kiitä Paulo Coelhoa.) Toisaalta mä uskon, että kaikelle on tarkotus. Ehkä on kohtalo, että aloin lukeen tätä kirjaa just sillon kun on vaikeeta. Ehkä on tarkotettu, että tän suhteen tulee kestää -  jos ei ikuisesti niin ainakin pidempään.

Oikeestaan jo eilen illalla kuunnellessani Chris Augustin (<3) Starry Nights -biisiä aloin pohtiin suhdettani Jumalaan ja uskoon. (Anteeksi jos kuulostan joltain hihhulilta joka yrittää aivopestä. Asia ei ole niin.) On tätä asiaa tullut pohdittua alkukesästä aika paljon kun olin viikon isostelemassa, mutta se unohtui sit hetkeksi. Tulin eilen mietiskellessäni siihen tulokseen, että mun uskoni vahvistuu päivä päivältä. Mun on vieläkään kauheen vaikea uskoa sitä, että uskon. Vaikka noin kaks vuotta tässä jo ollutkin uskossa. Jotenkin niin uus asia vielä, ettei aina voi tajuta. Voin silti ylpeenä sanoa, että Jumala on mun elämäni tärkein mies.

Se siitä uskonnollisesta propagandasta. ;) Tässä kuukauden Helsingissä asusteltuani pakko sanoa, että ONNEKS PÄÄSEN TORSTAINA KOTIIN! Mulla on ikävä kaikkia. Aaa. Hypin jo ilosta kun tiedän että pääsen pian Tampereelle takaisin. Maailman paras tunne. Henkinen orgasmi.

Jaahas, kaipa se oli tässä sit. Kattellaan jos jaksaisin alkaa kirjotteleen hieman useemmin.

// Tessa

Lost In You

Mä muistan ekan kerran kun suudeltiin... Lunta sato, tais olla talven ensilumi. Muistan sen, kuinka hymyilin hulluna, ja kuinka kotipihaan päästyäni vaan menin makoileen lumisateeseen, ja hymyilin, hymyilin niin paljon. Olin niin onnellinen. Muistan, kuinka en olis halunnut päästää irti susta. Muistan sen niin hyvin.

Miten on edes mahdollista tuntea näin? En olis aluks uskonut, että mä voisin tuntee näin. Mut oon ilonen, että tunnen. Mennyt kuukausi on ollut niin mahtava... Tietysti on ollut pieniä riitoja, ja yks isompikin, mutta onneks me ollaan päästy vaikeuksista yli, ja toivottavasti jatketaan vahvempina. 

Mun on tosi vaikee pukea mun tunteita sanoiks.. Mut sanotaan vaikka näin, että sä tuot valoo mun elämään. Sä oot se, jota ajattelen ensimmäisenä kun herään, ja viimesenä ennen nukkumaan menoa. Usein myös unissani. Mä en tiedä, mitä tekisin jos menettäisin sut. Mä vaan rakastan sua niin paljon.

Mä toivon, että tää kestää. 

I ♥ U

TÄLLÄSTÄ TÄNÄÄN, oli pakko avautua, edes näin. 

♥ tessamirella